tiistai 26. heinäkuuta 2011

Good morning


Me istutaan ja katsotaan Paavo Pesusientä. Se on rakastunut hampurilaiseen ja mua naurattaa, koska mä unohdan hetkeksi mun turvotuksen. Turvotuksen, jonka oon yrittänyt piilottaa huolellisesti suuren paidan alle. Mä mietin viime viikkoista, poliiseja ja vartijoita. Mä jäin kiinni näpistyksestä, mutta ekakertalaisena pääsin varoituksella.

Ne poliisit kyseli multa, että olenko jäänyt kiinni ennen. En ollut. Ne kysy, että olenko varastanut ennen. Valehtelin silmät kirkkaina, etten koskaan ennen tätä päivää ollut edes ajatellut asiaa, että tämä oli vain hullu päähänpistos. Nyt mulla ainakin on hyvä syy lopettaa, mä en enää ikinä jatka tätä. En ikinä.

Istuin poliisitalon konttorin edessä ja nipistelin stressaantuneena käsiäni. "Onko sulla lapsia ?" Mun katse nous lattiasta ja hämmästyin kysymystä. Lapsia? Näytänkö oikeasti joltain teiniäidiltä?! Mä mietin poliisin kysymystä vielä pitkään.. En ole suurikokoinen enkä näytä mitenkään vanhalta.

"Tässä nyt on tämä sakko.. 36 euroa ja kaikki on hyvin jos olet kiltisti". Nyökyttelen päätä, kuin olisin todella katuvainen. Niin olinkin, mä vihasin tätä. Matkalla kotiin mä kelasin kaikkia niitä kertoja, kun olin sujauttanut hihaani jotakin. Entä jos olisin jäänyt kiinni ollessani vaikka porukoiden kanssa ostarilla? Entä jos..?

Pesusienen loppumusiikki pärähtää soimaan ja mä havahdun ajatuksistani. Juon greippi mehun ja mietin päivän syömisiä. Mä yritän paastota tai sitten syön omenan.. Kuitenkaan en aio syödä mitään suurta.

Tsemit kaikille !
XoXo
J

2 kommenttia:

  1. Eksyin sun blogiin sattumalta, ja luettuani erityisesti tän postauksen, voin sanoa että tuun lukemaan sun blogia jatkossakin :D. (terv. entinen myymälävaras!) Mut tosi hyvä ettei tost näpistysjutusta tullu mitään merkintää rikosrekisteriin.

    VastaaPoista
  2. Kiva blogi, pistän lukuun! :) Mäkin olen joskus miljoona vuotta sitten joutunut vähän samanlaiseen tilanteeseen, tosin nostin karkkipussia puntarilla ottaessani siihen hintalappua (Olin jonkun 11) Se oli sellasta kiusantekoa mut kiinni kun siitä jäätiin jäi kyllä vähän traumat :D

    VastaaPoista